Tunnistatko urtikarian?

28.9.2017

Allergia-, iho- ja astmaliitto: Tunnistatko urtikarian?

28.9.2017

Urtikaria eli nokkosihottuma on yksi yleisimmistä iho-oireista. Arviolta 10–20 prosentilla suomalaisista on urtikariaoireita ainakin kerran elämässään. Urtikaria eli nokkosihottuma voi tulla täysin arvaamatta kenelle tahansa, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Sunnuntaina 1.10. vietetään Maailman urtikariapäivää.

Urtikaria-sana on johdettu nokkosen latinankielisestä sanasta urtica, sillä oireet muistuttavat nokkosen polttamia. Urtikaria ilmenee nopeasti nousevina kutiavina paukamina, jotka saattavat levitä laajallekin alueelle. Lisäksi noin puolella ilmenee ihon turvotusta paukama-alueella.
 
Urtikarian aiheuttajaa ei aina löydy. Joillakin aktivoivana tekijänä saattaa olla kylmä tai kuuma tai jokin infektio.

–Tyypillistä on, että paukamat vaihtavat paikkaa ja pysyvät samalla paikalla vain noin vuorokauden.  Kutina on voimakkaimmillaan paukamien noustessa, sanoo asiantuntija Anne Vuorenmaa Allergia-, iho- ja astmaliitosta.

Osalla urtikarian oireet voivat hävitä päivässä, mutta joillakin oireilu pitkittyy. Silloin puhutaan kroonisesta urtikariasta.
 
Urtikariaa hoidetaan tavallisilla allergialääkkeillä eli antihistamiineilla. Jos ohjeen mukainen lääkkeen annostus ei tehoa oireisiin, kannattaa hakeutua lääkärin. 

–Myös vakavaan allergiseen reaktioon liittyy yleensä ensioireena urtikariapaukamointia, mutta silloin oireet etenevät hyvin nopeasti, Anne Vuorenmaa sanoo.